seclan-sisaltosivut-ajankohtaista
Ajankohtaiset uutiset ja tekniset tiedotteet
Slider
Tilaa ilmainen IT-kartoitus »
Jätä yhteydenottopyynto »
Ota yhteyttä helpdeskiin »

Seclanilla yhteistyötä myös levy-yhtiön kanssa melkein 20 vuotta

Playground Music Scandinavia on perustettu vuonna 1999 ja on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin itsenäinen levy-yhtiö. Playground Music työskentelee markkinoinnin, A&R:n, digitaalisen kehityksen ja julkaisutoiminnan sekä uusien artistien ja katalogien parissa. Toimipisteet löytyvät Helsingistä, Tukholmasta, Malmöstä, Oslosta, Kööpenhaminasta, Tampereelta ja Tallinnasta.

Playground Musicin General Manager Tom Pannula muistelee, että Seclanin ja Playground Musicin yhteistyö käynnistyi jo Seclanin perustamisen aikoihin 2000-luvun alussa. Playgroundilla oli ollut aluksi joku muu IT-palveluntarjoaja ainakin ensimmäiset kolme vuotta ennen Seclanin perustamista ja Seclanin perustamisen jälkeen Tampereen toimiston palveluntarjoajaksi valikoitui Seclan.

Pannula kertoo, että toimivat tietoliikenneyhteydet ovat heille elinehto. Samalla kun musiikkibusiness on digitalisoitunut, niin Playgroundin kautta kulkevien tiedostojen koot ja määrä ovat kasvaneet. Tänä päivänä yritys ei enää pärjäisi ilman nopeaa valokuitua.

”Meillä on tällä hetkellä vain valokuituyhteys. Alkuun yhteys oli nykystandardeilla suhteellisen hidas, mutta sitä on vuosien saatossa päivitetty useampaan kertaan nopeammaksi.”

Pannula kuvailee yhteistyötä kanssamme seuraavasti:

”Toimivat yhteydet, laatu, ammattitaito ja yhteistyön sujuvuus olivat tärkeitä kriteereitä valitessamme kumppania IT-palveluntarjoajaksi. Emmekä joutuneet pettymään – päin vastoin. Seclanin asiantuntijat ovat motivoituneita IT-alan asiantuntijoita. Palvelu on ollut läpi vuosien asiantuntevaa ja nopeata. Seclan on ollut kumppaninamme nyt melkein 20 vuoden ajan ja emme näe yhteistyön jatkuvuudelle minkäänlaista estettä.”

Pannula jatkaa: ”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Seclanin kanssa. Tampereen toimistomme sijaitsee paikassa, missä ei ollut valokuitumahdollisuutta tarjolla. Seclan sai tämän kuitenkin järjestettyä meille, ja he hoitivat kaikki erikoisjärjestelyt suoraan taloyhtiön kanssa. Silloin harvoin, kun meillä on ollut yhteyksien kanssa ongelmia, niin puhelimeen on vastattu aina välittömästi ja asiat hoidettu kuntoon saman tien.”

Seclanin myyntipäällikkö Aleksi Vierikko kommentoi tähän, että ”Asiakkaat ovat meille toimintamme perusta ja meidän tehtävämme on huolehtia, että heidän valokuituyhteytensä ja muut palvelumme toimivat moitteettomasti ja mahdollisiin häiriöihin reagoidaan heti.”   Playgroundin Tom Pannula onkin iloinen ja mielissään voidessaan ehdottomasti suositella Seclanin palveluita muille yrityksille: ”Tässä on yritys, jolla on tekemisen meininkiä ja asiat ja yhteydet hoituvat varmuudella!”